Die Metaphysik der Sitten (1797): Kant, AA VI

The metaphysics of morals (1797).  In Kant: Practical philosophy. Translated and edited by Mary J. Gregor. Cambridge University Press, Cambridge 1996.

Tapojen metafysiikka (1797)

I OSA: Oikeusopin (Rechtslehre) metafyysiset alkeisperusteet

Esipuhe

Johdanto tapojen metafysiikkaan

I.Ihmismielen kykyjen suhteesta siveyslakeihin (Sittengesetzen)

II.Tapojen metafysiikan idea ja välttämättömyys

III. Tapojen metafysiikan jaosta

IV. Tapojen metafysiikan esikäsitteet (philosophia practica universalis)

Velvoite (Verbindlichkeit) on vapaan toiminnan välttämättömyys järjen (Vernuft) kategoratiivisen imperatiivin alla

Imperatiivi on käytännöllinen sääntö (Regel), jolla kontingentti (Zufällige) toiminta tehdään välttämättömäksi.

Toiminta on sallittua (Erlaubt) (licitum), jos se ei ole velvoitteen vastaista. Ja tätä vapautta, jota ei rajoita mikään vastakkainen imperatiivi, kutsutaan valtuutukseksi (Befugnis) (facultas moralis). Siten on selvää mitä tarkoitetaan kielletyllä (unerlaubt) (illicitum).

Velvollisuus (Pflicht) on toiminta, johon joku on yhdistetty/sidottu (verbunden)

Teoksi (Tat) kutsutaan toimintaa siinä määrin kuin se tulee velvoitteen lain alle ja siten siinä määrin kuin sen subjektia tarkastellaan sen vapaassa tahdonvalinnassa (Willkür)

Henkilö (Person) on se subjekti, jolle toiminta voidaan sisällyttää/syyksilukea (Zurechnung)

Esine (Sache) on asia (Ding), jolle ei voida syyksi lukea mitään. Jokaista vapaan valintatahdon objektia, jolta itseltään puuttuu vapaus, kutsutaan siten esineeksi (res corporalis) 

Teko (Tat) on ylipäänsä oikea (Recht) tai väärä (Unrecht) (rectum aut minus rectum) siinä määrin kuin se on velvollisuuden mukainen tai velvollisuuden vastainen (factum licitum aut illicitum); velvollisuus itsessään, sisältönsä tai alkuperänsä mukaan voi olla mitä tahansa lajia. Velvollisuuden vastaista tekoa kutsutaan rikkomukseksi (Übertretung) (reatus)   

Tahatonta rikkomusta, joka silti voidaan syyksi lukea, kutsutaan pelkäksi syyllisyydeksi (Verschuldung) (culpa). Tahallista (eli sellaista, joihin yhdistyy tietoisuus siitä, että kyse on rikkomuksesta) kutsutaan rikokseksi (dolus). Sitä mikä on oikein ulkoisten lakien mukaan kutsutaan oikeudenmukaiseksi (gerecht) (iustum), sitä mikä ei ole, kutsutaan epäoikeudenmukaiseksi (ungerecht) (iniustum).

Siveysopin yli periaate on siten, toimi maksimin mukaan, jota voidaan pitää myös yleisenä lakina. Jokainen maksiimi, joka ei kelpaa tähän, on moraalin vastainen.

Johdatus oikeusoppiin

§ A. Mitä oikeusoppi on?

Lakien perikuvaa (Inbegriff), josta ulkoinen lainsäädäntö on mahdollista, kutsutaan oikeusopiksi (Ius)

§ B. Mitä on oikeus?

Pelkkä empiirinen oikeusoppi (kuten Faidroksen faabelin puinen pää) on pää, joka voi olla kauniskin, mutta sääli, siinä ei ole lainkaan aivoja.

Oikeus  (Recht) on siten perikuva (Inbegriff) edellytyksistä (Bedingungen), joiden alla yhden valintatahto (Willkür) voidaan yhdistää toisen valintatahtoon yleisen vapauden lain (Gesetze der Freihet) mukaisesti.

§ C. Yleinen oikeuden periaate

Jokainen toiminta on oikeaa (recht), jos se tai sen valintatahdon vapauden maksiimi, voi olla yhdessä jokaisen yleisen lain mukaisen vapauden kanssa jne. 

§ D. Oikeus yhdistyy pakottamisen valtuutukseen.

§ E. Tiukka oikeus voidaan myös esittää mahdollisuutena jatkuvaan vastavuoroiseen pakkoon, joka on yhteensopiva jokaisen yleisten lakien mukaisen vapauden kanssa.

Lisäys oikeusopin johdantoon

Kaksiselitteinen oikeus (ius aequivocum)

Kohtuus (Die Billigkeit) ( Aequitas. )

Kohtuun motto (dictum) on: “Ankarin oikeus on suurinta epäoikeudenmukaisuutta” (summon ius summa injuria) Mutta tätä pahaa (übel) ei voi parantaa oikeuden tietä, vaikka se koskee oikeusvaatimusta, sillä tämä kysymys kuuluu ainoastaan omatunnonoikeuteen (forum poli), kun taas jokainen oikeutettu kysymys täytyy tuoda siviilioikeuteen (forum soli). 

II. Hätäoikeus (Das Nothrecht) (Ius necessitatis.)

Hätäoikeuden motto on: Hätä ei lue lakia (necessitas non habet legem) ja kuitenkaan ei voi olla  mitään hätää (not), joka tekisi epäoikeudenmukaisuudesta lainmukaista. 

Oikeusopin jako

A. Yleinen oikeusvelvollisuuksien jako

B. Yleinen oikeuksien jako

1. Oikeudet, järjestelmällisinä oppeina, jaetaan pelkkiin a priori periaatteisiin perustavaan luonnonoikeuteen (Naturrecht) ja positiiviseen (sääntömääräiseen) oikeuteen (positive (statutarische) Recht), joka on seurausta lainsäätäjän tahdosta.
2. Oikeuksien, (moraalisina) kykyinä (Vermögen) velvoittaa toisia, (siis lailliselta perustalta (titulum) tehdä näin), korkein jako on jako synnynnäisiin ja hankittuihin (erworbene) oikeuksiin.  

On ainoastaan yksi synnynnäinen oikeus

Vapaus (Freiheit) (riippumattomuus toisten tahdonvalinnan (Willkür) pakotuksesta) siinä määrin kuin se voi olla yhdessä jokaisen toisen yleisen lain mukaisen vapauden kanssa, on ainoa ainoa, alkuperäinen, jokaiselle ihmiselle tämän ihmisyyden voimasta kuuluva oikeus. 

Tapojen metafysiikan jaosta ylipäänsä

Kaikki velvollisuudet ovat joko oikeusvelvollisuuksia (Rechtspflichten) (officia iuris), eli velvollisuuksia, joille ulkoinen lainsäädäntö on mahdollista, tai hyvevelvollisuuksia (Tugendpflichten) (officia virtutis, s. ethica), joille se ei ole mahdollista.

I Oikeusoppi: Yksityisoikeus (Das Privatrecht)

II. Oikeusoppi: Julkisoikeus ( Das öffentliche Recht)

Valtio-oikeus (Das Staatsrecht)

Kansainoikeus (Das Völkerrecht)

Maailmankansalaisen oikeus (Das Weltbürgerrecht)

II. OSA: Hyveopin (Tugendlehre) metafyyiset alkeisperusteet

I. Eettinen alkeisoppi

Velvollisuuksista (Pflichten) itseään kohtaan ylipäätään

Hyvevelvollisuuksista (Tugendpflichten) muita kohtaan

II. Eettinen metodioppi

Eettinen didaktiikka

Eettinen askeetikka