[ Machiavelli / Il Principe / Discorsi / ]
Ruhtinas
De Principatibus
Il Principe (1513, 1532)
- The Prince. Translated by W. K. Marriott
- The Prince. Trans. H. C. Mansfield. The University of Chicago Press, Chicago 1985.
- The Prince. Trans. Atkinson. Hackett Publishing Company, Inc. Indianapolis/ Cambridge 1976.
- Ruhtinas. O. A. Kallio. Hämeenlinna: Karisto, 1918, 1997.
- Ruhtinas. Suomentanut Aarre Huhtala. Otava 1969. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1995, 2001.
Niccolò Machiavelli al Magnifico Lorenzo di Piero de’ Medici.
I. Quante siano le specie de’ Principati, e con quali modi si acquistino.
Kaikki valtiot, kaikki herruudet, joilla on ollut ja on valta hallita ihmisiä, ovat olleet ja ovat joko tasavaltoja tai ruhtinaskuntia.
Tutti li stati, tutti e dominii che hanno avuto et hanno imperio sopra li uomini, sono stati e sono o republiche o principati.
VI. De’ Principati nuovi, che con le proprie armi e virtù si acquistano.
VII. De’ Principati nuovi, che con forze d’altri e per fortuna si acquistano.
VIII. Di quelli che per scelleratezze sono pervenuti al Principato.
X. In che modo le forze di tutti i Principati si debbino misurare.
XI. De’ Principati Ecclesiastici.
XII. Quante siano le spezie della milizia, e de’ soldati mercenari.
XIII. De’ soldati ausiliari, misti, e propri.
XIV. Quello che al Principe si appartenga circa la milizia.
XV. Delle cose, mediante le quali gli uomini, e massimamente i Principi, sono lodati o vituperati.
Mutta koska tarkoitukseni on kirjoittaa sellaista, josta voi olla hyötyä (utile) sille, joka sen ymmärtää, katson soveliaammaksi noudattaa vaikuttavaa totuutta (verità effettuale) kuin kaikenlaisia mielikuvia.
Monet ovat näet kuvittelleet tasavaltoja ja ruhtinaskuntia, jollaisia ei ole koskaan nähty eikä tunnettu todellisuudessa. Todellinen elämä on niin kaukana kuvitellusta, että se joka jälkimmäisen vuoksi laiminlyö edellisen, valmistaa itselleen pikemminkin häviötä kuin pelastusta. Sillä ihmisen, joka aina ja kaikessa haluaa menetellä oikein, on pakko joutua häviöön niiden joukossa jotka eivät ole hyviä.
Niinpä on välttämätöntä (necessario) sen ruhtinaan, joka säilyttää asemansa oppia toimimaan myös väärin ja käyttämään tai olla käyttämättä tätä välttämättömyyden mukaisesti.
XVI. Della liberalità e miseria. / Anteliaisuudesta ja saituudesta
XVII. Della crudeltà e clemenzia; e se egli è meglio essere amato, che temuto. /
Julmuudesta ja lempeydestä ja siitä, onko parempi olla rakastettu kuin pelätty.
XVIII. In che modo i Principi debbino osservare la fede.
Tiedettäköön siis, että on kaksi eri tapaa taistella: toinen lakien (leggi), toinen voiman (forza) avulla. Edellinen on sopiva ihmisille, jälkimäinen pedoille. Mutta koska edellinen ei useinkaan riitä, täytyy turvautua jälkimäiseen. Sen vuoksi on välttämätöntä ruhtinaalle tuntea sekä pedon että ihmisen käyttö. (Per tanto a uno principe è necessario sapere bene usare la bestia e lo uomo.)
Juuri tätä seikkaa ovat muinaisajan kirjailijat tahtoneet peitetyin sanoin teroittaa ruhtinaiden mieliin, kertoessaan, kuinka Akhilleus ynnä monet muut muinaisajan ruhtinaat olivat lapsina annetut kentauri Kheironin hoitoon, jotta kasvaisivat hänen kurinsa alaisina.
Tämä tietysti merkitsee sitä, että kun opettaja oli puoleksi ihminen, puoleksi peto, ruhtinasten tuli oppia käyttämään hyväkseen kumpaakin luontoa, sillä toinen ilman toista ei ole kestävä.
Ruhtinaan on siis välttämätöntä (necessitato) tuntea pedon hyvä käyttö (bene usare) ja valita kettu ja leijona; sillä leijona ei osaa yksin välttää ansoja eikä kettu kykene yksin puolustautumaan susilta.
Täytyy siis olla kettu keksiäkseen ansat ja leijona pelottaakseen sudet.
Ne, jotka tahtovat esiintyä yksinomaan leijonina, eivät ymmärrä asiaansa.
Kaikki näkevät, miltä näytät, harvat tuntevat, mikä todella olet. Ja nuo harvat eivät rohkene vastustaa niiden monien mielipidettä, joilla on valtion mahti ja arvo suojanaan. Kaikkien ihmisten teot, erittäinkin ruhtinasten, joiden suhteen ei voi vedota mihinkään tuomioistuimeen, arvioidaan vain tulostensa mukaan.
“Ruhtinaan on siis vain saavutettava ja turvattava valtansa (lo stato), siihen käytetyt keinot arvostellaan aina kunnialliseksi ja vieläpä kaikkien kiitosta ansaitseviksi, sillä rahvas (il vulgo) kiinnittää aina huomionsa vain ilmenevään.”
Ja koko maailmahan on pelkkää rahvasta, kun taas harvat saavat paikkansa siellä vain silloin kuin useilla ei ole mihin nojautua.
XIX. Che si debbe fuggire l’essere disprezzato e odiato.
XX. Se le fortezze, e molte altre cose che spesse volte i Principi fanno, sono utili o dannose.
XXI. Come si debba governare un Principe per acquistarsi riputazione.
XXII. Delli segretari de’ Principi.
XXIII. Come si debbino fuggire gli adulatori.
XXIV. Perchè i Principi d’Italia abbino perduto i loro Stati.
XXV. Quanto possa nelle umane cose la fortuna, e in che modo se gli possa ostare.
Katson puolestani paremmaksi olla kiihkeä (impetuoso) kuin varovainen, (respettivo) sillä onni on nainen (la fortuna è donna) ja voidakseen pitää tämän allaan (tenere sotto) on välttämätöntä (è necessario) sitä lyödä ja töniä (batterla et urtarla); ja onhan nähty että se on helpommin siten menettelevien voitettavissa kuin niiden, jotka suhtautuvat siihen kylmästi. Sen tähden se kuten oikeakin nainen on aina nuorten ystävä (amica de’ giovani), koska he ovat vähemmän varovaisia (respettivi) ja komentavat (comando) sitä rajummin (ferosi) ja rohkeammin (audacia).
Research and Teaching 