Economic and Philosophic Manuscripts of 1844 (1932)
- Siegfried Landshut &J. P. Mayer Herausgeber. Karl Marx: Der historische Materialismus; Die Frühschriften. Kröner, Stuttgart, 1932. Neuausgabe, Karl Marx: Die Frühschriften. Kröner, Stuttgart, 1953, 7. Auflage Neu eingerichtet von Oliver Heins und Richard Sperl Kröner, Stuttgart 2004.
- Ökonomisch-philosophische Manuskripte aus dem Jahre 1844. Marx–Engels Gesamtausgabe, Erste Ableitung Bd. 3, Marx-Engels- Verlag, Berlin 1932.
- Ökonomisch-philosophische Manuskripte. Marx & Engels Gesamtausgabe (MEGA I.2). Erste Abteilung. Werke, Artikel, Entwürfe, März 1843 bis August 1844. Dietz Verlag Berlin 1982.
- Ökonomisch-philosophische Manuskripte aus dem Jahre 1844.MEW 1.
- Taloudellis-filosofiset käsikirjoitukset. Marx–Engels. Valitut teokset (6 osaa). 1. osa, s. 171–311. Kustannusliike Edistys, Moskova 1978.
- Economic & Philosophic Manuscripts of 1844.Translated: by Martin Mulligan.Progress Publishers, Moscow 1959. Translated: Gregor Benton in 1974
Esipuhe
“Päinvastoin kuin aikamme kriittiset teologit, pidin tämän teokseni viimeistä lukua, tilintekoa Hegelin dialektiikan ja hänen muun filosofiansa kanssa täysin välttämättömänä, koska tämä tehtävä oli jätetty täyttämättä. Syvällisyyden puute on heillä väistämätöntä, koska kriittinenkin teologi pysyy teologina.
Hänen on siis joko lähdettävä tietyistä filosofian premisseistä auktoriteetteina tai jos hänessä on herännyt kriittisessä prosessissa tai muiden tekemien löytöjen vaikutuksesta epäilyjä filosofian premissejä kohtaan, hän hylkää edellytykset arkamaisesti ja epäoikeutetusti, jättää ne huomiotta ja osoittaa orjamaisen riippuvuutensa niistä ja ärtymyksensä riippuvuudestaan pelkästään negatiivisella, tiedottomalla ja saivartelevalla tavalla.”
Teologisen kriitikon mielestä on näet aivan luonnollista, että filosofian on omalta puoleltaan tehtävä kaikki, jotta hän voisi jaaritella puhtaudesta, varmuudesta, täysin kriittisestä kritiikistä, ja hän kuvittelee itsensä filosofian todeksi voittajaksi, kun hän esimerkiksi tuntee, että Feuerbachilta puuttuu jokin Hegelin momentti. Teologinen kriitikko ei näet kykene etenemään tunteesta tietoisuuteen, niin paljon kuin hän harjoittaakin »itsetajunnan» ja »hengen» spiritualistista epäjumalanpalvontaa.>
1. KÄSIKIRJOITUS
Työpalkan määrää kapitalistin ja työläisen välinen vihamielinen taistelu (feindlichen Kampf). Voitto menee väistämättä kapitalistille. Kapitalisti voi elää kauemmin ilman työläistä kuin tämä ilman kapitalistia.
Ylipäänsä on pantava merkille, että työläisen ja kapitalistin kokiessa yhtaikaa menetyksiä työläinen kärsii ne olemassaolossaan, kapitalisti elottoman mammonansa voitossa. Työläisen ei ole taisteltava ainoastaan ruumiillisista elämäntarpeistaan, vaan myös työn saamisesta, ts. mahdollisuudesta, keinoista tehdä työtä.
Pääomanvoitto Profit des Kapitals
[Vieraantunut työ] Die entfremdete Arbeit
Me lähdemme kansantaloustieteellisestä, tämänhetkisestä tosiasiasta.
Se esine, jonka työ tuottaa, sen tuote, on vastakkain työn kanssa vieraana olemuksena, (fremdes Wesen) tuottavan työn tekijästä riippumattomana mahtina (unabhängige Macht). Työn tuotteena on esineeksi kiteytynyt, itsensä aineelliseksi tehnyt työ, tämä tuote on työn esineellistymä (Vergegenständlichung).
Työn toteutuma on sen esineellistymä. Tämä työn toteutuma ilmenee kansantalouden alueella työläisen toteutuman, arvon menetyksenä, esineellistyminen ilmenee esineen menettämisenä ja orjuutena sen suhteen, ja omaksi ottaminen vieraantumisena (Entfremdung), luovuttamisena (Entäußerung).
Työ on työläiselle ulkonaista, ulkopuolista, ts. se ei kuulu hänen olemukseensa — näin ollen hän ei myönnä itseään työssään, vaan kieltää, ei tunne itseään työssään onnelliseksi, vaan onnettomaksi, ei kehitä siinä mitään vapaata fyysistä eikä henkistä energiaa, vaan rääkkää ruumistaan ja vahingoittaa mieltään. Tästä syystä työläinen tuntee vasta työn ulkopuolella olevansa oma itsensä ja työssä olevansa itsensä ulkopuolella. Hän tuntee olonsa vapaaksi kun hän ei tee työtä, ja kun hän tekee työtä, hän ei tunne oloaan vapaaksi. Näin ollen hänen työnsä ei ole vapaaehtoista, vaan pakotettua, pakkotyötä. Se ei siis ole tarpeen tyydytystä työssä, vaan se on vain väline työn ulkopuolella olevien tarpeiden tyydyttämiseksi. Sen vieraus tulee selvästi ilmi siinä, että niin pian kun ei ole olemassa mitään ruumiillista tai muuta pakkoa, työtä kartetaan kuin ruttoa. Ulkonainen, ulkopuolinen työ, se työ jossa ihminen vieroittuu (sich entäussert), on itsensäuhraamista, kieltäymystä. Vihdoin työn ulkonaisuus, ulkopuolisuus työläisen kannalta ilmenee siinä, että se ei ole hänen omaansa, vaan toisen työtä, että se ei kuulu hänelle, että hän ei tässä työssä kuulu itselleen, vaan toiselle. Kuten uskonnossa ihmisen mielikuvituksen, ihmisaivojen ja ihmissydämen omaehtoinen toiminta vaikuttaa yksilöstä riippumatta — toisin sanoen vieraana, jumalallisena tai perkeleellisenä toimintana — yksilöön, vastaavasti työläisen toiminta ei ole hänen omaehtoista toimintaansa. Se kuuluu toiselle, se on hänen oman minänsä menettämistä.
Täten tullaan siihen tulokseen, että ihminen (työläinen) tuntee enää vain eläimellisissä toiminnoissaan, syömisessä, juomisessa ja siittämisessä, lisäksi korkeintaan asumisessa, pukeutumisessa yms. itsensä vapaasti toimivaksi ja inhimillisissä toiminnoissaan enää vain eläimeksi. Eläimellisestä tulee inhimillistä ja inhimillisestä eläimellistä. Syöminen, juominen, siittäminen jne. ovat tosin myös aidosti inhimillisiä toimintoja. Mutta sinä abstraktiona, joka erottaa ne muun inhimillisen toiminnan piiristä ja tekee ne lopullisiksi ja ainoiksi tarkoituksiksi, ne ovat eläimellisiä.
Ihminen on lajinolento (Gattungswesen), ei ainoastaan siten, että hän tekee käytännössä ja teoriassa lajin, sekä omansa että muiden olioiden lajin, omaksi kohteekseen, vaan myös siten — ja tämä on vain eri ilmaus samalle asialle — että ihminen suhtautuu itseensä nykyisenä, elävänä lajina, siten, että hän suhtautuu itseensä universaalina ja tästä syystä vapaana olentona.
Tietoisuus (Bewußtsein), jonka ihminen saa lajiltaan, muuttuu vieraantumisen vaikutuksesta siten, että lajinelämä tulee hänelle keinoksi (mittel).
2. KÄSIKIRJOITUS
[Yksityisomistuksen suhteet] [ Das Verhältnis des Privateigentums ]
Työläisen kohdalla tulee siis subjektiivisesti ilmi se seikka, että pääoma on itsensä kokonaan menettänyt ihminen, samoin kuin pääoman kohdalla tulee objektiivisesti ilmi se, että työ on itsensä menettänyt ihminen. Mutta työläinen on onnettomuudekseen pääoma, joka on elävä ja jolla tästä syystä on tarpeita, ja ellei tämä pääoma työskentele, se menettää joka hetki korkonsa ja siten olemassaolonsa. Pääomana työläisen arvo kohoaa kysynnän ja tarjonnan mukaan, ja myös fyysisesti hänen olemassaolonsa, hänen elämänsä katsotaan tavaran tarjonnaksi — minkä tahansa tavaran tavoin. Työläinen tuottaa pääoman, pääoma tuottaa työläisen, hän siis tuottaa itsensä, ja ihminen työläisenä, tavarana on koko tämän liikunnan tuote. Ihmiselle, joka ei ole mitään muuta kuin työläinen, työntekijä, hänen inhimilliset ominaisuutensa ovat olemassa ainoastaan sikäli kuin ne ovat hänelle tarpeen vierasta pääomaa varten.
Ihmistavara (Menschenware)
“Tuotanto ei tuota ihmistä ainoastaan tavarana, ihmistavarana, ihmistä tavaran määrityksenä, vaan se tuottaa hänet — tätä määritystä vastaten — sekä henkisesti että ruumiillisesti epäinhimillistettynä olentona. — Työläisten ja kapitalistien immoralismi, epämuodostuneisuus, tylsistyminen. — Sen tuotteena on itsetietoinen ja omatoiminen tavara… ihmistavara. […] Tuotannon todellisena päämääränä ei ole se, kuinka monta työläistä tietty pääoma elättää, vaan kuinka paljon korkoja se tuottaa — siis vuosittaisten säästöjen summa.”
3. KÄSIKIRJOITUS
[Yksityisomistus ja työ] [ Privateigentum und Arbeit ]
Yksityisomistuksen subjektiivisena olemuksena — yksityisomistus itseään varten olevana toimintana, subjektina, persoonana (Person)— on työ.
[Yksityisomistus ja Kommunismi] [ Privateigentum und Kommunismus ]
Yksityisomistuksen ensimmäinen positiivinen kumoaminen, kehittymätön kommunismi, on siis ainoastaan yksityisomistuksen halpamaisuuden yksi ilmenemismuoto, joka haluaa pystyttää itsensä positiiviseksi yhteisyydeksi.
Kommunismi kumoaa positiivisesti yksityisomistuksen inhimillisenä itsevieraantumisena ja on tästä johtuen inhimillisen olemuksen todellista omaksumista ihmisen kautta ja häntä varten. Siksi se tässä muodossaan on täydelliseksi, tietoiseksi ja tähänastisen kehityksen koko rikkauden rajoissa tapahtuvaksi tullutta ihmisen paluuta itseensä yhteiskunnallisena, toisin sanoen inhimillisenä ihmisenä. Tämä kommunismi on täysin kehittyneenä naturalismina = humanismia, täysin kehittyneenä humanismina = naturalismia, se on ihmisen luontosuhteen ja ihmissuhteen välisen ristiriidan todellista ratkeamista, olemassaolon ja olemuksen, esineellistymisen ja itsevahvistuksen, vapauden ja välttämättömyyden sekä yksilön ja lajin välisten riitojen ratkeamista. Se on historian ratkaistu arvoitus ja tietää olevansa tämä ratkaisu.
Yhteiskunnallinen luonne on siis koko liikkeen yleinen luonne; samoin kuin itse yhteiskunta tuottaa ihmisenä, samoin yhteiskunta on ihmisen tuottama. Toiminta ja nautinta ovat paitsi sisällöltään, myös olemassaolotavaltaan yhteiskunnallisia, yhteiskunnallista toimintaa ja yhteiskunnallista nautintaa. Luonnon inhimillinen olemus on reaalisesti olemassa vasta yhteiskunnalliselle ihmiselle. Sillä vasta yhteiskunnassa luonto on hänelle siteenä ihmiseen, hänen olemisenaan toiselle ja toisen olemisena hänelle, samoin kuin inhimillisen todellisuuden elämänelementtinä. Vasta yhteiskunnassa luonto on ihmisen oman inhimillisen olemisen perustana. Vasta yhteiskunnassa on hänen inhimillinen olemisensa tullut hänen luonnolliseksi olemisekseen ja luonto häntä varten on tullut hänelle ihmiseksi. Yhteiskunta on siis täysin kehittynyttä ihmisen olemuksen yhteyttä luonnon kanssa, luonnon tosi henkiinheräämistä, ihmisen loppuun saatettua naturalismia ja luonnon loppuun saatettua humanismia.
[Tarpeet, tuotanto ja työnjako] [ Bedürfnis, Produktion und Arbeitsteilung ]
Koska rahalla on se ominaisuus, että sillä voi ostaa kaiken, koska sillä on se ominaisuus, että sillä voi anastaa kaikki esineet itselle, siksi raha siis on korkein esine.
Se mitä minulla on rahan välityksellä, mistä minä voin maksaa, ts. mitä raha voi ostaa, sitä olen minä, itse rahan omistaja. Niin suuri kuin on rahan voima, niin suuri on minun voimani. Rahan ominaisuudet ovat minun — sen omistajan — ominaisuuksiani ja olemukseni voimia. Siis minun yksilöllisyyteni ei mitenkään määrää sitä, mitä minä olen ja mihin kykenen. Minä olen ruma, mutta voin ostaa itselleni kaikkein kauneimman vaimon. Siis minä en olekaan ruma, sillä raha tekee tyhjäksi rumuuden vaikutuksen, sen karkottavan voiman. Minä olen — yksilönä — halvautunut, mutta raha hankkii minulle 24 jalkaa, siispä minä en olekaan halvautunut. Olen kehno, epärehellinen, tunnoton, hengetön ihminen, mutta rahaa kunnioitetaan, siis myös sen omistajaa. Raha on suurin hyvä, siis sen omistaja on hyvä, lisäksi raha säästää minulta vaivan olla epärehellinen — siis minut edellytetään rehelliseksi. Minä olen vailla henkisyyttä, mutta raha on kaikkien olioiden todellinen henki — kuinka sen omistaja olisi hengetön? Sitä paitsi hän voi ostaa itselleen henkeviä ihmisiä, ja eikö se, jolla on valta henkeviin ihmisiin, ole henkevää ihmistä henkevämpi? Koska minä pystyn rahan avulla kaikkeen mitä ihmissydän kaipaa, enkö minä siis omista kaikkia inhimillisiä kykyjä? Eikö minun rahani siis muuta kaikkia kyvyttömyyksiäni vastakohdikseen?
Hegelin kritiikkiä] [ Kritik der Hegelschen Dialektik und Philosophie überhaupt ]
Research and Teaching 