[ Kant / Writings 1776-1777 / 1781-1803 / KrV / KpV / KdU / Lectures / Life ]

Kaksi asiaa täyttää mieleni yhä uudella ja kasvavalla ihailulla ja kunnioituksella, mitä useammin ja sitkeämmin niitä ajattelen: tähtitaivas yläpuolellani ja moraalilaki sisälläni.

Zwei Dinge erfüllen das Gemüth mit immer neuer und zunehmender Bewunderung und Ehrfurcht, je öfter und anhaltender sich das Nachdenken damit beschäftigt: der bestirnte Himmel über mir und das moralische Gesetz in mir.”

Kritik der praktischen Vernunft (1788): Kant, AA V.

• Critique of practical reason (1788). In Kant: Practical philosophy. Translated and edited by Mary J. Gregor. Cambridge University Press, Cambridge 1996.
• Käytännöllisen järjen kritiikki. Siveysopilliset pääteokset. Suomentanut J. E. Salomaa. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1931: 1990.
• Käytännöllisen järjen kritiikki. Suomentanut Markus Nikkarla. Gaudeamus 2016.

Käytännöllisen järjen (Vernuft) kritiikki

Esipuhe

Tutkimuksen tehtävänä on pelkästään osoittaa, että on olemassa puhdas käytännöllinen järki, ja tässä tarkoituksessa se kritisoi järjen koko käytännöllistä kykyä. Mikäli se onnistuu tässä, sen ei tarvitse kritisoida puhdasta kykyä itseään nähdäkseen, astuuko järki siinä vain suuriluuloisesti rajojensa yli (kuten tapahtuu spekulatiivisen tapauksessa). Jos puhtaana järkenä se todellakin (wirklich) on käytännöllinen, niin  teoillaan se todistaa sekä oman että omien käsitteidensä reaalisuuden, ja kaikki viisastelu tätä mahdollisuutta vastaan on turhaa.

Vapauden käsite, sikäli kuin käytännöllisen järjen apodiktinen laki todistaa sen reaalisuuden, muodostaa kulmakiven koko puhtaan järjen järjestelmän rakennelmalle, spekulatiivinen järki mukaan lukien.

Vapaus on kuitenkin myös kaikista spekulatiivisen järjen ideoista ainoa, jonka mahdollisuuden voimme tietää (wissen) a priori – voimatta sitä kuitenkaan käsittää (einzusehen), sillä se on ehto moraalilaille, jonka me tiedämme (wissen).

Johdanto: Käytännöllisen järjen kritiikin ideasta

I. PUHTAAN KÄYTÄNNÖLLISEN JÄRJEN ELEMENTTIOPPI

1. KIRJA: PUHTAAN KÄYTÄNNÖLLISEN JÄRJEN ANALYTIIKKA

Erstes Buch: DIE ANALYTIK DER REINEN PRAKTISCHEN VERNUNFT

1. Pääkappale: PKJ:n periaatteet (Grundsätzen)

§1 Selitys (Erklärung)

Käytännölliset periaatteet (Grundsätze) ovat lausumia, jotka sisältävät yleisen tahdon määräytymisen (Bestimmung des Willens) ja joiden alaisuudessa on useampia  käytännöllisiä sääntöjä (praktische Regeln). Ne ovat subjektiivisia tai maksiimeja (Maximen) mikäli subjekti pitää ehtoa vain omaan tahtoonsa pätevänä. Ne ovat objektiivisia tai käytännöllisiä lakeja (praktische Gesetze), mikäli ehto tunnustetaan objektiivisesti, eli jokaisen järjellisen olennon tahtoon päteväksi. 

Huomautus

Käytännöllinen sääntö (Regel) on aina järjen tuote, sillä se ohjeistaa (vorschreibt)  toiminnan välineenä vaikutukseen, (Mittel zur Wirkung) tarkoituksena (Absicht ). Sellaiselle olennolle, jolle järki ei ole tahdon yksinomainen määräytymisperuste, tämä sääntö on imperatiivi (Imperativ) eli sääntö, jota luonnehtii pitäminen (Sollen), joka ilmaisee toiminnan objektiivisen pakottavuuden ja tarkoittaa, että mikäli järki määräisi tahtoa kokonaan, toiminta tapahtuisi välttämättä tämän säännön mukaisesti. Imperatiivit ovat siis objektiivisesti päteviä ja eroavat täysin maksiimeista, jotka ovat subjektiivisia periaatteita.  

Imperatiivit määräävät joko vaikuttavana syynä toimivan järjellisen olennon kausaliteetin ehdot pelkästään suhteessa vaikutukseen ja riittävyyteen sen aikaansaamiseksi, tai ne määräävät vain tahtoa oli se sitten riittävä vaikutuksen aikaansaamiseksi tai ei. Edelliset  olisivat hypoteettisia imperatiiveja, ja ne sisältäisivät pelkän ohjeen taidolle, jälkimmäiset taas kategorisia, ja vain ne olisivat käytännöllisiä lakeja. Maksiimit siis ovat kylläkin periaatteita muta eivät imperatiiveja. Imperatiivit määräävät joko vaikuttavana syynä toimivan järjellisen olennon kausaliteetin ehdot pelkästään suhteessa vaikutukseen ja riittävyyteen sen aikaansaamiseksi, tai ne määräävät vain tahtoa oli se sitten riittävä vaikutuksen aikaansaamiseksi tai ei.

Käytännölliset lait kohdistuvat siis vain tahtoon riippumatta siitä, mitä sen kausaliteetin avulla saadaan aikaan, ja voimme abstrahoida jälkimmäisestä (eli aistimaailmaan kuuluvasta) saadaksemme niistä puhtaita.

§2 Oppilause (Lehrsatz) I

Kaikki käytännölliset periaatteet, jotka olettavat haluamiskyvyn objektin (materian) tahdon määräytymisperusteena ovat yleensä empiirisiä eivätkä kykene antamaan mitään käytännöllistä lakia.

§3 Oppilause II

Aivan kaikki aineelliset käytännölliset säännöt ovat sellaisina keskenään samanlajisia ja kuuluvat itserakkauden (Selbstliebe) tai oman onnellisuuden (Glückseligkeit) yleisen periaatteen alle.

§4 Oppilause III

Jotta järjellinen olento voisi ajatella maksiimejaan käytännöllisinä yleisinä lakeina, hänen on ajateltava niitä sellaisina periaatteina (Prinzipien), jotka sisältävät tahdon määräytymisperusteen (Bestimmungsgrund des Willens) pelkän muotonsa (Form) eivätkä materiansa (Materia) perustalta.  paces

§5 Tehtävä (Aufgabe) I

Olettaen, että maksiimien pelkkä lainsäädännön muoto riittää yksinään tahdon määräytymisperusteeksi: löytää vain tällä muodolla määrättävissä olevalle tahdolle ominainen koostumus (Beschaffenheit).

§6 Tehtävä II

Olettaen, että tahto on vapaa: löytää laki, joka on ainoana käypä määräämään sitä välttämättä.

§7 Puhtaan käytännöllisen järjen peruslaki ( Grundgesetz)

Toimi niin, että tahtosi maksiimi voi aina samalla päteä yleisen lainsäädännön periaatteena.

Handle so, daß die Maxime deines Willens jederzeit zugleich als Prinzip einer allgemeinen Gesetzgebung gelten könne.

Huomautus

Jotta tämän lain pitämistä annettuna (gegeben) ei tulkittaisi väärin, on kuitenkin pantava merkille, että se ei ole mikään empiirinen tosiasia vaan puhtaan järjen ainoa tosiasia, jolla se ilmoittaa olevansa alkuperäisesti lakia säätävä (gesetzgebend). (sic volo sic iubeo).

Johtopäätös

Puhdas järki on itsenäisesti käytännöllinen ja antaa (ihmiselle) yleisen lain, jota kutsumme siveyslaiksi (Sittengesetz) .

  I. PKJ:n periaatteiden deduktio

PJ:n valtuuksista käytännöllisen käytön laajennukseen, joka ei ole sille mahdollista spekulatiivisessa käytössä.

2. Pääkappale: PKJ:n kohteen käsitteestä

Puhtaan käytännöllisen arvostelukyvyn typiikasta.

3.Pääkappale: PKJ:n motiiveista (Triebfedern)

Puhtaan käytännöllisen järjen analytiikan kriittinen valaiseminen.

2.KIRJA: PUHTAAN KÄYTÄNNÖLLISEN JÄRJEN DIALEKTIIKKA

Zweites Buch. DIALEKTIK DER REINEN PRAKTISCHEN VERNUNF

1.pääkappale: PKJ:n dialektiikasta yleisesti

2.Pääkappale: PKJ:n dialektiikasta korkeimman hyvän käsitteen määrittämisessä.

I. Käytännöllisen järjen antinomia

II. KJ:n antinomian krittiinen kumoaminen (Aufhebung)

 III. PKJ:n etusijasta (primat) sen yhteydessä spekulatiiviseen järkeen.

IV. Sielun kuolemattomuus PKJ:n postulaattina

 V. Jumalan olemassaolo PKJ:n postulaattina

VI. PKJ:n postulaateista yleisesti

VII. Miten on mahdollista ajatella käytännöllisessä tarkoituksessa puhtaan järjen laajentamista laajentamatta sen spekulatiivista tiedostamista?

 VIII. PJ:n tarpeesta johtuvasta totena pitämisestä

 IX. Ihmisen tiedostamiskyvyn viisaasti mukautuneesta suhteesta hänen käytännölliseen kutsumukseensa.

II. PUHTAAN KÄYTÄNNÖLLISEN JÄRJEN METODIOPPI      

Loppusanat: Beschluß

Kaksi asiaa täyttää mieleni (Gemüt) yhä uudella ja kasvavalla ihailulla (Bewunderung) ja kunnioituksella (Ehrfurcht), mitä useammin ja sitkeämmin niitä ajattelen: tähtitaivas yläpuolellani ja moraalilaki sisälläni.